keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

pakkaamaan

 Tänään lähdettiin Aapen kanssa ilman satulaa maastoilemaan. Tarkoitus oli mennä vain rauhallinen käyntimaasto Apsin kanssa. Ötökät kuitenkin olivat sen verran päälle käyviä, että otettiin ravia ja lopulta yksi laukkapätkäkin.
 Aape oli tosi ihana kaikissa askellajeissa. Varis, naapurin uudet paalit ja lupiinit tuottivat vähän sydämen tykytyksiä, mutta muuten meni kyllä todella hienosti.
 Käytiin kiertämässä tuo pikkuinen neljän kilometrin lenkki. Kotiin tultua pojat pääsi takaisin laitumelle.
 Se oli sitten viimeinen ratsastuskerta viikkoon. Huomen aamulla starttaa ripari. Pelkkä ajatuskin aiheuttaa jo pienen ikävän.. Jotenkin ollaan etenkin Aapen kanssa nyt lähennytty hurjan paljon pienessä ajassa. Se tulee nykyään lähes aina luokseni, jos menen hevosia katsomaan. Jos olen lehmien luona, se tulee portille odottamaan. Se painaa nykyään lähes joka päivä päänsä syliini ja oikeastaan minä olen ainoa, joka sitä saa halia. Sitten se saattaa painaa turpansa olkapäälleni ja laittaa silmiään kiinni. Tai raaputtaa minua turvallaan. Kaikkea ylisöpöä nallekarhutoimintaa. ♥ Luulen kuitenkin, että viikko kuluu aika nopeasti, sillä meillä vaikuttaisi olevan riparilla aivan mahtava porukka. 
 Nyt tämä tyttö sanoo hastalavista viikoksi ja kuulemiin! 

 photo 059_zpsaec7e24e.jpg

 photo 005_zpse86d28ad.jpg

 photo 055_zpsc30a7f77.jpg

 photo 003_zps8a0bdf1c.jpg

 photo 084_zps4257000a.jpg

 photo 066_zps19c8e82a.jpg  

1 kommentti: