torstai 28. helmikuuta 2013

Ratsastustunti vol. 5

 Aamupäivä kului sisällä siivoillessa. Kun kello lähenteli kolmea puin ratsastusromppeet päälleni ja menin siivoamaan tallia. Siivosin tallit ja hain Aapen. Vein samalla Leolle heinää ja oli mulla omenakin poneille.
 Ensin Leo sai napata kolme pikku haukkuaan omenasta ja loput reilu puoli omenaa Aapelle. Poni eka vähän oli sitä mieltä, että lähtee mukaan, mutta suostui jäämään lähes heti heinäkasaansa mutustamaan.
 Aapen kanssa pyrittiin kävelemään mahdollisimman paljon hiekoitetulla osuudella. Nyt oikeesti on niin hienoo, kun rupee paikat sulamaan! :p
 Harjailin Aapen sinänsä kaikessa rauhassa ja kunnolla. Kiefferi selkään ja suitset päähän. Sitten oma "pukeutuminen" ja menoksi. Kiristin jakkaraltani vielä satulaa sen kaksi reikää, jonka aina teen ja sitten selkään.
 Kerrankin olin ajoissa! Käväsin riihellä kävelemässä ja sitten mentiin kymmenisen minuuttia vähän pitkin ja sitten mentiin pellolle. Pääsin kierroksen kunnes huomasin Jennin äidin soittaneen. Soitin ja kuulin, että olivat juuri kohta tulossa meidän tiehaaran kohdalle ja jättävät Jennin siitä kävelemään. Menin vastaan ja sitten höpöteltiin siinä jotain kävellessä pellolle.
 Ekana Jenni lyhensi jalkkareita, eikä aikaakaan kun kohta uusiksi. Katottiin kevyttä istuntaa. Sitten käyntiä kevyessä istunnassa ja pian ravia. Aapella oli tänään punkeamis päivä ja vasempaan suuntaan oli aika pitkälti aluksi ulospäin asettunut. Siinä sitten riittikin hommaa jokseenkin. Kun ravasi meni ihan hyvin. Ravissa kevyen istunnan sijaan otettiin nyt "voimakevennystä", eli niille jotka eivät tiedä, yksi askel istutaan alhaalla ja kaksi ylhäällä.
 Ravi sujui ihan hyvin. Käynnissä tuli taas sitten tämä ulospäin asettuminen. Ennen laukkaamista täyti tietysti saada ponipoika asettumaan sisäänpäin, koska eihän muuten oikeaa laukkaa irtoa. Pyörittiin aika kauan voltilla, senkin takia, että saatiin Aape menemään pyöreästi eikä oikaisemaan lopussa.
 Laukannostot olivat kyllä ainakin omasta mielestäni todella hyviä ja mukavia. Sitten laukkaa kevyessä istunnassa, joka on omasta mielestäni huomattavasti helpompaa kuin esim. käynnissä tai ravissa.
 Laukat toiseenkin suuntaan sujuivat ihan hyvin, ilman mitään ongelmia, ja tosiaan kun saatiin se asettuminen oikeaan suuntaan, eipä oikeastaan muuta ongelmaa löytynyt oikomisen lisäksi, joka johtui siitä asettumisestakin..
 Ravia ja sitten käveltiin. Aape oli lopuksi kyllä ihan kiva.
 Nyt illalla tein sen mitä minun on pitänyt jo kauan tehdä, mutta olen empinyt... Leikkasin Aapelle siilin niskaan, koska riimu, suitset ja etenkin imppauspanta ovat huopaannuttaneet Aapen harjaa korvien takaa. Nuukailin ja mietin, että jos otan vaan imppauspannan kohdan ja korvien takaa siiliksi, mutta se oli todella tyhmän näkönen.. Sitten leikoin niin epäsuomenhevosmaisen "pitkän" siilin Aapelle. Leikkasin myös Aapen häntää, joka oli jo aika pitkä. Aape katteli korvat hörössä mitäs nyt, ja tosiaan aapella ei ole enää vetyperoksidihamppuharjasotkua niskassa. :p Huomenissa yritän ottaa kuvaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti